Yoko Tsuno

Albumien hintakehitys

Suomenkielisten Yoko Tsuno -albumien hinnat ovat noudatelleet yleistä hintatasoa ja yksittäisen albumin hinta on pysytellyt vastaavien sarjakuvajulkaisujen hinnoissa. Oheiseen tilastoon on koottu Suomessa julkaistujen albumien hintoja ensimmäisen painoksen julkaisuvuonna tai pian sen jälkeen. Hinnat ovat enimmäkseen kirjakauppojen vähittäismyyntihintoja vuoden 2021 euroiksi muunnettuina. Hinnat olivat vuoteen 2001 asti markoissa ja siitä eteenpäin euroissa. Suurenna graafia koskettamalla kuvaa.

Suomenkielisten Yoko Tsuno -albumien hintakehitys euroina ja elinkustannusindeksi vuosina 1984-2021

Tilaston hinnat on muunnettu Tilastokeskuksen rahanarvonmuuntimella vuoden 2021 hinnoiksi. Sininen käyrä kuvaa albumien hintakehitystä ja punainen käyrä puolestaan yleistä kuluttajahintaindeksiä. Kuluttajahintojen kehitys on kuvattu vuoden 2021. Graafista nähdään, miten julkaisujen hinnat noudattelevat jotakuinkin yleistä hintakehitystä.

Halvimmillaan Yoko Tsuno -albumin on voinut ostaa vuonna 1990 ja kalleimmillaan hinta on ollut vuonna 2019. Keskimäärin yhden julkaisun hinta on ollut noin 12,89 € vuoden 2021 rahassa. Markka-aikana vähittäishintojen keskihinta oli 41 markkaa ja euroaikana noin 10 euroa (10,56 €). Tarkastelujakson aikana vuosina 1984-2021 albumien hinnat ovat nousseet maltillisesti keskimäärin kaksi prosenttia (1,9 %) vuosittain. Samaan aikaan elinkustannukset ovat nousseet keskimäärin 3,5 prosenttia. Luvut ovat suuntaa antavia, sillä hintoihin vaikuttavat tarjoukset ja eri myyntipisteiden hinnoitelupolitiikka.

Albumien hinnat vuosina 1984-2023
AlbumiVuosiMyyntihintaHinta 2021
Supertykki198429,00 mk10,63 €
Hong Kongin lohikäärme198729,00 mk9,35 €
Matka halki aikojen199031,00 mk8,43 €
Kifan pakolaiset199136,00 mk9,40 €
Reinin kulta199340,00 mk9,97 €
Paholaisen kammio199440,00 mk9,86 €
Henkien portti199650,00 mk12,13 €
Titaanit199750,00 mk11,99 €
Taivaallinen džonkki199950,00 mk11,68 €
Sumujen pagodi200155,00 mk12,12 €
Paholaisen urut20049,90 €12,64 €
Matka maan uumeniin200510,00 €12,66 €
Seitsemäs koodi200610,95 €13,62 €
Vinean kolme aurinkoa200710,90 €13,23 €
Vinean arkkienkelit200710,90 €13,23 €
Tuulen tytär200811,90 €13,88 €
Ixon valo200911,00 €12,83 €
Paholaisen palvelijatar201112,00 €13,36 €
Ametistin kirous201312,00 €12,99 €
Khanyn salaisuus201512,00 €12,70 €
Kuolemattomien temppeli201719,00 €19,89 €
Odinin tuli201919,90 €20,40 €
Haukkoja ja enkeleitä202018,95 €19,37 €
Ajan pyörre202112,95 €12,95 €
Saalis ja varjo202212,95 € 
Vulcanuksen ahjo202312,80 € 
Keskihinta12,89 €

Lähteet