Yoko Tsuno

Roger Leloup

Roger Leloup syntyi marraskuun 17. päivänä 1933 (84-vuotias) belgialaisessa Verviers-nimisessä kaupungissa. Taiteilija on tullut kuuluisaksi äärimmäisen yksityiskohtaisista ja teknisistä sarjakuvistaan, joista erityisesti Yoko Tsuno -sarjakuvahahmosta on muodostunut hänen tavaramerkkinsä. Uransa alkuaikoina Leloup toimi pääasiassa muiden taiteilijoiden taustakuvittajana. Hän avusti Jacques Martinia tämän Alix- ja Lefranc-sarjakuvissa. Vuodesta 1953 aina vuoteen 1969 hän työskenteli Tinteistään tutun Hergén (Georges Remi) studiossa. Tämän jälkeen Leloup työskenteli lyhyen aikaa Peyon (Pierre Culliford) studiossa. Samaan aikaan hän loi teknistä kuvitusta Tintin-lehteen vuosina 1954-57 sekä Spirou-lehteen.

Spirou-lehdelle Roger Leloup loi sarjan japanilaisesta elektroniikkainsinööristä, Yoko Tsunosta, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1970. Siitä lähtien hän on käytännöllisesti katsoen omistautunut täysin tämän sarjakuvan piirtämiseen. Näissä töissään Leloup on osoittautunut lahjakkaaksi yksityiskohtaisten avaruusalusten ja tieteiskirjallisuudesta tuttujen maisemien taiteilijaksi.

Koko sarjan ajan Leloup on vaihdellut tarinoidensa aihepiiriä seikkailuista muilla planeetoilla tarinoihin nykyajassa, jotka ovat usein yhteydessä Yokon japanilaiseen taustaan. Roger Leloup on myös kirjoittanut kirjoja Yoko Tsunosta. Kirjoissaan hän syventää hahmon persoonallisuutta ja taustoja.

Uran alkuvaiheet

Roger Leloupilla on turvallinen lapsuus huolimatta maailman myllerryksestä samaan aikaan. Hänen suosikkiharrastuksiaan ovat aina olleet sarjakuvat, lentäminen ja rautatiet, ja hän rakentelee yhä edelleen pienoisrautateitä kotitalonsa lattialla. Leloup opiskeli koristeellista taidetta ja mainospiirtämistä Institut Saint-Luc -koulussa Liegessä. Eräs hänen naapureistaan, piirtäjä Jacques Martin pistäytyi säännöllisesti vanhempiensa omistamassa kampaamossa ostamassa hänen erinomaisia töitään. Vuonna 1950 eräs puhelias asiakas mainitsi etsivänsä apulaista kesäkaudeksi. Leloup ei osannut ehdottaa ketään, joten hän tarjosi omia palveluitaan väritystyöhön. Näin alkoi hänen uransa Alix-sarjakuvasankarin Kirottu saari -tarinan parissa.

Kun Hergé sai tehtäväkseen laatia tekniset kuvat Katso ja opi -sarjaan, Leloup sai ensimmäisen ammattimaisen piirtäjäntehtävänsä Lentämisen historia ja Autojen historia -teoksissa, joiden teknisiä osuuksia johtamaan palkattiin Jacques Martin. Leloup piirsi kynällä varsinaiset ajoneuvot ja lentokoneet, ja kuvittaja väritti ne ennen kuin itse mestari lisäsi kuviin Tintin hahmon ajankuvaan kuuluvassa asussa.

Hergé huomasi pian käytännöllisemmäksi pitää avustajansa yhdessä Brysselissä. Leloup liittyi Studio Hergén palkkalistoille 15. helmikuuta 1953 ja aloitti Alix-sarjakuvan taustojen piirtäjänä Musta koura ja Iorix Suuri -seikkailuissa. Hergé antoi erityisesti hänen tehtäväkseen teknisten piirroksien ja erittäin tarkkojen koristeiden piirtämisen. Tällaisia taidonnäytteitä ovat Genève-Cointrin-lentokenttä Tintin seikkailussa Tuhatkaunon tapaus, kapteeni Haddockin pyörätuoli Castafioren korut -seikkailussa, autot, moottoripyörät, tankit, lentokoneet sekä lentokoneet Tintin uusitussa Mustan saaren salaisuus -seikkailussa ja lukuisat muut tekniset kuvat.

Oman sarjan syntyminen

Viidentoista vuoden työskentely Hergén studiossa sai Roger Leloupin suunnittelemaan oman sarjan julkaisemista. Hän tapasi Peyon ja kokeili siipiään piirtämällä muutamia Smurffi-sarjoja, mutta hänen tyylinsä oli parhaimmillaan seikkailuissa ja realismissa. Hän siirtyi avustamaan François Walthérya Jacky et Célestin -seikkailussa ja suunnitteli sille uuden käsikirjoituksen, josta hän myöhemmin muokkasi Yokon seikkailun Hämähäkki joka varasti.

Jouluaattona vuonna 1968 hän hahmotteli nuoren sankarittaren, jonka hän olisi halunnut esitellä uudelleensyntyneessä Jacky et Célestin -sarjassa. Projektista ei kuitenkaan tullut mitään, ja hän päätti edelleen kehittää sankaritartaan kahden nuoren kumppanin, Vicin ja Polin kera. Näiden nuorten miesten oli tarkoitus korvata alkuperäinen Jacky ja Célestin -kaksikko. Jälleen jouluaattona mutta vuotta myöhemmin 1969 julkaisija näytti Leloupille vihreää valoa ja Yoko Tsuno aloitti uransa Spirou-lehdessä 24. syyskuuta 1970.

Ura tänään

Le Pic des ténèbresLeloup jätti Hergén studion 31. joulukuuta 1969 omistautuakseen kokonaan omaan sarjaansa, ja Yoko on ollut hänen sydämessään ja mielessään aina siitä lähtien. Hän puhuukin Yokosta aivan kuin tämä olisi aina ollut lähellä häntä ja on jopa kirjoittanut kirjan Yokon nuoruudesta L’écume de l’aube (1991). Hieman tätä ennen Leloup kirjoitti tieteisromaanin Le Pic des ténèbres, jossa hän esittelee hyvin kauniin ja erittäin kyvykkään robotin Tyon. Hänet palkittiin tästä teoksesta arvostetulla Grand Prix de la Jeunesse SF -palkinnolla vuonna 1990.

Roger Leloup on todellinen monitoimijulkaisija, jolla on kirjoittamisen ja piirtämisen kaksoislahjakkuus. Hän on puhdasverinen Hergén koulukunnan perfektionisti, joka ei katso kelloa viimeistelläkseen uusia ideoitaan satoja kertoja ennen kuin on niihin tyytyväinen. Leloup julkaisee kehittelemiään ideoitaan vasta, kun hän katsoo niiden olevan täysin valmiita.