Yoko Tsuno

H.P.42 Horus

Handley Page 42 eli lyhyesti H.P.42 on vanha kaksitasolentokone, joka nähdään ensimmäisen kerran Viesti ikuisuuteen -albumissa. Kone on entisöity ja palaa seikkailuihin Haukkoja ja enkeleitä -tarinassa.

H.P.42

Handley Page H.P.42 oli brittiläisen lentokonevalmistajan Handley Pagen Imperial Airways -lentoyhtiölle suunnittelema ja valmistama nelimoottorinen, kaksitasoinen matkustajalentokone. Koneen suunnittelu alkoi vuonna 1928 ja ensilento tehtiin 14. marraskuuta 1930. H.P.42 oli suunniteltu pitkille, Kaukoitään ulottuville reiteille. Afrikan ja Intian reiteille rakennettujen H.P.42-koneiden kotikenttä sijaitsi Kairossa. Koneita rakennettiin yhteensä kahdeksan ja kaikki nimettiin H:lla alkavilla nimillä.

H.P.42

H.P.42 oli kokometallirakenteinen, mutta sen siivet, pyrstö ja rungon takaosa olivat kangasverhoiltuja. Koneessa oli kaksitasoinen korkeusvakain ja kolme sivuvakainta. Koneen neljästä moottorista kaksi oli kiinnitetty ylätasoon ja kaksi alatasoihin rungon viereen. Koneessa oli erillisen ohjaamon lisäksi kaksi erillistä matkustamoa, toinen siipien edessä, toinen niiden takana. Etumatkustamossa oli alkuun kuusi, myöhemmin 12 ja takana 12 matkustajapaikkaa.

Tekniset tiedot

Miehistö
4
Matkustajat
18-24
Pituus
28,10 m
Kärkiväli
39,62 m
Korkeus
8,23 m
Siipipinta-ala
277,68 m2
Tyhjäpaino
8 050 kg
Suurin lentoonlähtöpaino
12 700 kg
Voimanlähde
4 kpl Bristol Jupiter XI.F -tähtimoottoria; 365 kW (490 hv) per moottori
Suurin nopeus
193 km/h
Matkalentonopeus
150–170 km/h
Lentomatka
805 km

Suomenkielisessä albumisarjassa H.P.42 Horus esiintyy ensimmäisen kerran Haukkoja ja enkeleitä -albumissa sivulla 33.

Albumit

  • Viesti ikuisuuteen
  • Viesti ikuisuuteen
  • Haukkoja ja enkeleitä